Mediq hoitotyön turvaaja

Mediq hoitotyön turvaaja kriisiaikana ja muutenkin
29.11.2021
"Tilapäisistä toimitushaasteista huolimatta pystyimme ylläpitämään suojaustuotteiden saatavuutta ja toimittamaan tuotteita erityisesti suurille sairaanhoitopiireille, jotka olivat kaikkein haastavimmassa tilanteessa. Toimme myös ensimmäisenä Suomeen koronan kotitestit."
 

"Se kuva oli silmiä avaava. Tammikuussa 2020 sain Kiinasta puhelun, jossa toimija halusi ostaa suojavarusteita sairaalaan. Hän myös lähetti kuvan korkeimman suojaluokan suojavaatteesta, ”avaruuspuvusta”, joka suojaisi ilmateitse leviäviä taudinaiheuttajia vastaan, ja kysyi, olisiko meillä tällaisia myytäväksi.

Olin nähnyt tuollaisia pukuja vain tieteiselokuvissa, ja koko kysymys tuntui käsittämättömältä, jopa pelottavalta. Soittajalle jouduin vastaamaan, että varmuusvarastomme on mitoitettu suomalaisen terveydenhuollon tarpeisiin, mutta kuva jätti kysymyksen: mikä on se taudinaiheuttaja, jonka kanssa siellä tehdään työtä? Terveydenhuollon toimittajana osa rooliamme on suojata hoitohenkilökuntaa ja taata, että he pystyvät turvallisesti hoitamaan potilaita. Olemme olleet huolellisia siinä, että myös pandemian aikana tiedämme täysin toimittamiemme tuotteiden alkuperän ja laadun.

Korona-aikana henkilökohtaiseen suojautumiseen liittyvät tuotteet, kuten maskit, suojatakit, esiliinat ja tutkimuskäsineet, ovat olleet keskiössä. Suomessa anestesiatarvikkeiden kysyntä ei alkuvarautumisen jälkeen kasvanut räjähdysmäisesti suojainten tavoin, ja olemme pystyneet turvaamaan niiden saatavuuden hyvin.Toimimme 13 maassa Pohjois-Euroopassa ja saamme tietoa markkinatilanteesta lähes reaaliaikaisesti sisaryrityksistämme ja toimittajaverkostomme kautta.

Terveydenhuollon toimittajana osa rooliamme on suojata hoitohenkilökuntaa.

Tilapäisistä toimitushaasteista huolimatta pystyimme ylläpitämään suojaustuotteiden saatavuutta ja toimittamaan tuotteita erityisesti suurille sairaanhoitopiireille, jotka olivat kaikkein haastavimmassa tilanteessa. Toimme myös ensimmäisenä Suomeen koronan kotitestit.Ihan uusien asioiden edessä emme silti ole olleet: muistissa on esimerkiksi Islannin tulivuorenpurkaus vuonna 2010, joka pysäytti päiväkausiksi koko lentoliikenteen ja lentoteitse kulkevan rahdin. Mediq Suomella ei juuri ole omaa valmistusta, vaan toimimme huolella valittujen kotimaisten ja kansainvälisten valmistajien kanssa.

Kriisiajat ovat opettaneet näkemään kansainvälisten toimitusketjujen riskikohtia ja kotimaassa sijaitsevan oman varaston tärkeyden. Keskusvarastomme turvatoimenpiteitä tehostimme ensimmäiseksi, jotta varasto ja siellä työskentelevät ihmiset olisivat suojassa. Olemme myös luoneet uusia toimittajasuhteita ja logistiikkareittejä vahvistaaksemme saatavuutta.

Olen tottunut työskentelemään melko hidastempoisessa markkinassa. Pandemian alkaessa yhtäkkiä kysyntä räjähti käsiinja puhelimeni soi taukoamatta. Päätöksiä oli tehtävä nopeasti. Asiaa ei helpottanut kotonani oleva alle kaksivuotias, jonka parhaimmillaan irrotin kattovalaisimesta kesken Teams-puhelun. Kiireestä huolimatta tilanne kuitenkin herätti itsessäni ja monissa kollegoissani ylpeyden omasta työstä. Tajusimme, kuinka arvokasta työtä teemme osana huoltovarmuutta.”

Ote Pirkka-artikkelista: Arkemme turvataan kriisissäkin. Teksti: Mirja Aarnio Kuvat: Miikka Pirinen, Sanna Lehto